Vaellus Käsivarressa 23.6.−15.7.2009

Tiistai 23.6.2009

Lähdin tällä kertaa autolla kohti Kilpisjärveä ja koska halusin olla ennen iltaa perillä, täytyi matkaan lähteä aamulla kuuden aikoihin. Perillä olin 12 tuntia myöhemmin, vähän turhan pitkä matka ajaa kerralla.

Hotellin pihasta lähdin lähes heti saavuttuani Kalottireittiä pitkin kohti Tsahkaljärveä. Aurinko paistoi kuumasti ja hiki tuli ennen kuin pääsin lähellekkään Tsahkaljärveä. Järveen idästä laskevan joen ylityksen jälkeen lähdin seuraamaan jokea kohti itää mukavasti mönkiäuraa pitkin. Muutaman kilometrin jälkeen siirryin joen eteläpuolelle ja etsin paikan teltalle.

Aurinko jatkoi paistamista kun menin puolen yön aikoihin nukkumaan.

Keskiviikko 24.6.2009

Heräsin aamulla hikisenä auringon lämmittämässä teltassa, olikohan se paistanu koko yön. Lämmintä pihalla oli noin 20 astetta eikä hyttysistä tietoakaan.

Suunnaksi valitsin Aialakkavaaran huipun ja maisemat parani jokaisella askeleella korkeammalle noustessa. Nousu huipulle oli todella hikinen kuumasta ja tyynestä kelistä johtuen. Huipulle päästyäni tuli jo pieni tuulenvire viilentämään ja lähdin vaeltamaan itään Paihkasguruun asti.

Paihkasgurun jälkeen aloin etsimään sieltä lähtevää puroa, mutta siitä ei ollut tietoakaan. Välillä näytti kuin joku puro tulisi pintaan jostain syvältä ja hävisi taas olemattomiin.

Suuntasin Ailakkajärven eteläpäätä kohti ja aikani käveltyäni eteen ilmestyi kuin tyhjästä kauan kaivattu puro. Etsin mukavan paikan puron varrelta ja pidin ruokatauon. Ailakkavaaran tulvata päin tuli muutama vaeltaja ja niiden koira kävi aika lähellä haistelemassa, kunnes ne hävisivät etelään.

Kunnolla syötyäni jatkoin edelleen etelään kohti Ailakkajärven eteläpäätä. Järveä lähestyessäni löytyi mönkiäura, jota seurasin muutamia kilometrejä, kunnes jäin Ailakkajärvestä laskevan joen varteen yöksi.

Torstai 25.6.2009

Eilisen päivän vaellukset oli hiertäny lantiota ikävästi ja jaloissakin tuntu kävelty matka, jonka katsoin olevan noin 17km. Matka ei ole mikään mahdoton, mutta 3 viikon ruoka painaa rinkassa melko paljon.

Lähin pilvisessä säässä seuraamaan samaa mönkiäuraa pitkin etelään jota jo aloitin seuraamaan. Päivän kohde ei ollut vielä suunnitelmissa muuta kuin, että johonkin etelän ja idän välille. Maasto aleni kovasti ja pian olinkin jo koivikossa. Uran varrella oli mönkiän täysin ruostunut runko ja renkaat sivummalla, oliskohan syttynyt palamaan?.

Ura meni Sierkisjärven rantaan ja lähti lännen kautta kiertämään sitä, ilmeisesti siellä olevalle mökille, joten lähdin vastakkaiseen suuntaan kiertämään järveä ikävässä kivikossa. Järven itäpäästä lähdin suoraan kohti Njagajärveä ja matkalla läysin uuden mönkiäuran, mutta siirä huolimatta menin suorinta tietä järven rantaan pitämään ruokataukoa ja miettimään tulevaa suuntaa.

Syötyäni seurasin hetken aiemmin löytämääni uraa, mutta suunta oli väärä, joten lähdin risukossa rämpimään itää kohti ja pienen mutkan jälkeen Suppivaaran huipulle. Huipun tuntumassa tuli jälleen eteen uusi mönkiäura joka näytti menevän suoraan etelää kohti, ehkä yhdistyy tielle menevään isompaan uraan. Maisemia aikani katseltuani lähdin huipulta kohti Suppijärven itäpäätä, jossa pitäisi olla joki, jota ei ole tosin karttaan merkitty jostain syystä.

Vähä ennen Suppijärven itäpäätä tuli ikävästi ylitettävä ja tulviva joki pohjoisesta, mutta heti siitä päästyäni löytyikin jo Suppijärveen idästä laskeva joki. Suppijoki on sen verran iso, että ihmettelen miksei sitä näy kartassa. Joen varsi oli täynnä kosteikkoa ja pajukkoa, joten hetki piti kierrellä, että löytyi paikka johon saisi teltan jotenkin pystyyn. Maasto oli joko kosteaa, kivikkoista tai pajukkoista lähellä jokea.

Pilvinen keli jatkui iltaan asti ja kauempana näkyi tummia pilviäkin. Päivä oli aika raskas vaikka kilometrejä tuli vain noin 10. Pajukot, kivikot ja kosteikot vaatii veronsa aika nopeasti.

Perjantai 26.6.2009

Keli oli lämmin heti aamusta alkaen ja muutamia itikoitakin oli ilmestynyt kiusaamaan.

Ensimmäisenä ylitin kartassa näkymättömän, mutta luonnossa mukavan kokoisen Suppijoen ja pienen pajukon jälkeen maasto olikin yllättävän kuivaa. Teltallekkin olisi tällä puolella jokea ollut paljon parempia paikkoja. Suuntasiin itään päin kohti Bihtovarria, jonka huipun kautta tiesin yhden mönkiäuran kulkevan.

Matkalla Bihtovarrille oli monia pieniä lampia ja koivikkoa tuulensuojana, joten itikoita riitti ja se pisti hieman vauhtia vaellukseen kohti tuulista huippua. Bihtovarrin huipulla tuli istuskeltua jonkin aikaa ja ihailtua maisemia joka suuntaa. Ruotsin puolella huiput oli vielä vahvasti lumen peitossa.

Huipulta lähdin seuraamaan uraa kohti Harrijokea jossa pidin ruokatauon. Keskeltä koskea löyty sopivan kokoinen ja tasainen kivi, jossa kelpasi laittaa ruokaa.

Syötyäni lähdin kaakkoon kohti Njamatluohkaa ja ensimmäisenä oli noin kilometrin verran kosteikkoa, josta osa oli piirretty ylipääsemättömäksi. Pahimmat paikat pystyi onneksi kiertämään ja pienet purotkin oli yli hypättäviä, kunhan vain jaksoi etsiä sopivaa paikkaa. Njamatluohkan huipulle kipuaminen otti hieman voimille painavasta rinkasta johtuen ja matkalla pidinkin aina noin 10 nousumetrin jälkeen pienen hengähdystauon. Pian nousu tasoittuikin ja maasto muuttui varvikosta kivikoksi, joten huipun lähellä oltiin.

Heti huipun ylityksen jälkeen tuli Tsaibma näkyviin, mieli teki käydä huiputtamassa se, mutta saa nähdä jaksaako tällä reissulla. Pienen laskun jälkeen alkoi taas nousu Juovvatsohkan huippua kohti, tosin tämä nousu oli paljon pienempi kuin edellinen.

Juovvatsohkan huipulla oli mukavan tasaista. Tälläisestä avaruudesta tuli ihan kotoisa olo ja ikävä Etelä-Pohjanmaan lakeuksia. Huipulta lähdin kohti Pitsijokea jonka varrella muistin olevan paljon hyviä telttapaikkoja. Pitsijokijärven lähelle päästyäni huomasin koko joen yläpään olevan vahvan lumen peitossa, johon telttaa ei saanut.

Noin kilometrin jokea alas päin kävellessä löytyi jo vähemmän luminen ja kuiva paikka. Aiemmin maisemassa jatkuvasti näkynyt Tsaibma vaihtui Ropiin. Ropi on tullut monesti kierrettyä ja kateltua eri suunnista, mutta huomenna voisi kerrankin käydä ihan huipulla asti.

Lauantai 27.6.2009

Lähdin aamupalan jälkeen suoraan kohti Ropin pohjois päässä olevaan Ruobanibbaa. Matka suijuin nopeasti hyvän maaston ansiosta, ei juurikaan kosteikkoja, kvikoita tai pajukoita, vaan hyvää tastaista maastoa, mitä nyt pieniä kymmenen metrin nyppylöitä piti ylitellä välillä. Huipulle kiipeäminen pohjoisesta vaikutti välillä vähän turhan jyrkältä, mutta täältä suunnasta tultuna se oli paras vaihtoehto. Pois ajattelin tulla vastakkaiselta puolelta.

Huipulla istuskelin hetken lahon puuhökötyksen päällä ja pistin viestiä vaimolle nykyisestä sijainnista ja tulevasta todennäköisimmästä suunnasta. Tuuli oli kova, mutta eipähän ollut hyttysiä. Huipulta laskeuduin alas kaakon puolelta ja matkalla oli paljon vanhoja säilyketölkkejä ruostumassa ja muuta rojua.

Marsujoen yläpää oli myös lumen peitossa ja sitäkin pitki hetki kävellä alas ennen kuin sain vettä ja pystyin pitämään ruokatauon. Syötyäni lähdin huiputtamaan Marsuvaaraa, jonka jälkeen otin suunnan suoraan Marjuärven eteläpäästä laskenvan Tammukkajoen varteen.

Hetki meni taas, ennen kuin löysin sopivan tasaisen ja kuivan paikan teltalle. Telttaa pystyttäessäni huomasin maassa jonkun jättämän kiila, joten joku muukin yöpynyt joskus samassa paikassa. Välillä maasto on sellaista, että satojen metrien säteellä löytyy tasan yksi paikka teltalle.

Sunnuntai 28.6.2009

Aloitin päivän heti pienellä huiputuksella, eli nousin eteläisemmän Marsuvaaran huipulle ja otin siellä suunnan suurin piirein koiliseen kohti Aatsajokea. Matkalla oli paljon pieniä hiekkaharjuja ja lampia.

Aatsajoen alkupää oli avokallioreunaisen syvänteen pohjalla. Pieniä lampia ja joki lorisi välillä jossain syvällä kivikossa. Samalla kun laskeuduin lähelle jokea viettämään ruokataukoa, alkoin pieni vesisade auringon samalla paistaessa. Syötyäni lähdin seuraamaan jokea pohjoista kohti. Matkalla joessa oli monia pieniä kallioitten välissä kuohuvia pikku koskia tai putouksia.

Maasto oli mukavan helppokulkuista ja kuivaa koko matkan Vuontisjoelle asti. Matkalla vähä ennen Vuontisjokea tuli pari kalastajaakin vastaan. Vuontisjoen ylitys oli kuivin jaloin vähän haastava, sandaaleilla olisi päässyt hetikin, mutta en jaksanut vaihtaa. Kiertelin joen vartta hetken, kunnes löysin sopivan kohdan josta pääsin kiveltä kivelle loikkien yli, kivet oli toisin veden alla.

Teltalle löyty hyvä paikka vähän Aatsajoen yhtymäkohdan jälkeen, aika käytetty paikka jäljistä päätellen. Nuotiolle oli tehty kivistä rinki ja joelle oli kulunut polku hyvään vedenottokohtaan. Jälleen maastoa jossa ei telttapaikkaa löydy satojen metrien säteellä kovin helposti.

Maanantai 29.6.2009

Aurinko lämmitti teltan heti aamusta kuumaksi ja lähdin kohtuullisen aikaisin liikkelle auringon lämmittäessä pilvettömältä taivaalta. Seurailin jokea pitkin pohjoista kohti aina välilä mönkiäuraa pitkin jos osui sopivasti kohdalle.

Vuontisjoen ja Kaskasjoen yhditymisen jälkeen joesta tuli Toriseno. Maasto oli todella hyvää käveltävää suurimmaksi osaksi lähellä jokea. Koko Torisenon varsi on täynnä hiekkaa kummallakin puolella. Jäin joen varteen istuskelemaan monesti ja ihailemaan maisemaa. Tsaibmakin oli maisemassa jatkuvasti.

Seurasin kaakkoon menevää mönkiäuraa joka välillä myötäili jokea ja välillä siirtyi hieman kauemmas joesta. Uran mennessä Kaaranasvaaralle päin, päätin poiketa siltä takaisn joen varteen ja leiriytyä sinne. Maasto ei ollutkaan enää niin hyvää kävellä, vaan muuttui todella tiheäksi koivikoksi ja välillä oli seassa pientä kivikkoa. Joen varressa ei ollut edes rinkan kokoista tasaista paikkaa.

Välillä joessa oli hienoja hiekkamuodostumia ja yli pääsisi polvea myöten kahlaten. Välillä hiekkadyynit vaikutti houkuttelevalta paikalta teltalle, mutta liian pehmeää ja kosteaa. Rämmin tiheässä koivikossa ja pakukossa rannan tuntumassa paikkaa etsien.

Lopulta löysin vinon lähes teltan kokoisen paikan metrin päässä joesta ja puoliksi pusikosta. Huonoin telttapaikka tähän astisista, mutta ei jaksanut enää väsyneenä lähteä etsimään parempaa, todennäköisesti parempi paikka olisi vasta Lätäsenon lähettyvillä. Viimeiset kolmisen kilometriä oli todella tuskallista vaellettavaa kuumassa kelissä auringon jatkuvasti porottaessa ja tiheässä hankalakulkuisessa metsässä, joten heti teltan pystytyksen jälkeen kävin viileässä joessa uimassa.

Tiistai 30.6.2009

Aurinko paistoi edelleen pilvettömältä taivaalta eikä tuullut yhtään. Keli oli aika tuskallisen kuuma vaeltamiseen. Lähdin lähes suoraan kohti idässä olevaa Lätäsenoa ja sen varrella kulkevaa uraa, jota pitkin ajattelin edetä kohti pohjoista.

Maasto oli tiheää metsää, pientä kivikkoa ja kunnon kosteikkoa itikoiden kiusatessa jatkuvasti ja auringon porottaessa. Noin kolmen tuskallisen kilometrin jälkeen mönkiäura ilmestyi eteen kuin tyhjästä. Jatkoi helppokulkuista uraa kohti Torisenon ylittävää siltaa, joka tulikin helppokulkuisen uran takia nopeasti eteen.

Pidin sillan alla ruokatauon ja tuulikin oli yltynyt pieneksi virkistäväksi vireeksi. Itkikoita riitti pienestä tuulesta huolimatta. Hetken seurailin sammakkoa kamera kädessä ja yritin saada hyvää kuvaa, mutta luovutin ja jatkoin uraa pitkin kohti Munnikurkkion vanhaa rajavartioasemaa.

Rajavartioasemalle saavuttuani pistin teltan suoraan keskelle pihaa tasaisimpaan paikkaan. Aseman majoitustilojen takana oli joku kalastajapariskunta ja Munnikurkkion toisella puolella kuuluin jotain meteliä kurkkiota ohittavista melojista. Ilta meni vaatteita pestessä ja teltassa löhötessä. Raskas aamuinen rämpiminen ja porottava aurinko vaati veronsa ja menin aikaisin nukkumaan.